Olipa kerran koiraskoira. Koiraskoira oli ihan tavallinen kotimainen, ei enää niin kovin nuori maatiaisrakki; roikkovatsainen, huonoryhtinen, ja karvatkin hapsottivat sieltä täältä. Mitenkään erityisen puhtaana se ei viitsinyt itseään pitää, sillä eihän tavallisen koiraskoiran sovi miltään hajusteilta tuoksua. Mitään kummempaa koulutusta se ei ollut saanut, ja pieni katkeruus sitä aiheesta vaivasi, ja sillä olikin tapana pitää kaikkia itseään koulutetumpia mukahienoina puudeleina. Päivät koiraskoiralla kuluivat tavallista orjakoiran työtä tehden ja illat sohvalla television ääressä. Iltaisin ja viikonloppuisin koiraskoira täytti juomakuppinsa mieluiten oluella tai kirkkailla viinoilla, ja ruokakuppinsa makkaralla, pizzalla tai muilla einesruoilla. Sopivaa naaraskoiraa koiraskoira ei ollut onnistunut pidempiaikaiseen suhteeseen löytämään, ja niinpä se asui kopissaan yksin.

Eräänä lauantaina koiraskoira päätti taas yrittää onneaan naaraskoiran haussa. Koiraskoira aloitti valmistautumisen jo hyvissä ajoin päivällä, ja haki kaupasta kavereikseen mäyräkoiran ja ison kossupullon. Makkaraperunoitten kanssa meni pari pulloa olutta, monta lisää siinä vaan iltaa odotellessa, ja televisiota katsellessa koiraskoiralta meni puolisen pulloa kossua ihan huomaamatta. Lopulta koiraskoira tunsi valmistautuneensa tarpeeksi hyvin, ja lähti lähipubiin. Lähipubissa oli ilo ylimmillään, paljon muita koiraskoiria ja koirapariskuntia ja jopa jokunen naaraskoirakin. Ne olivat tosin jo kaikki koiraskoiran tuttuja, osan kanssa koiraskoira oli joskus tapaillut, ja loput eivät olleet olleet siitä kiinnostuneita. Ne koiraskoira luokitteli ylpeiksi vinttikoiriksi, jotka mieluummin huorasivat kaikenmaailman dobermannien ja sakemannien kanssa. Lähipubissa koiraskoira vietti aikaa muutaman oluen ja parin salmaripaukun verran, mutta sitten kävi selväksi, ettei tästä paikasta naarasta löydy. Siispä taksi alle ja kaupunkiin.

Kaupungissa koiraskoira päätti aloittaa kosioretkensä pienemmästä ravintolasta. Jokunen tuttu löytyi täältäkin, ja niiden seurassa oli hyvä aloittaa tarjokkaiden tarkkailu. Jokunen maatiaisnaaras oli paikalla, mutta ne eivät koiraskoiraa sytyttäneet. Rumia, lihavia tai vanhoja kaikki. Koiraskoiran mielestä naaraassa pitää olla tyyliä, muotoja ja sen pitää ehdottomasti olla nuori ja kaunis. Noutajia se myös karttoi, sillä niillä yleensä oli jo pentuja, ja koiraskoira ei muiden koiraiden pentuja halunnut hyysätä. Vinttikoiria se ihaili, ja niitäkin oli paikalla. Eräässä nurkkapöydässä oli nuorten vinttikoiranaaraiden iloinen seurue, ja hiukan vielä rohkaisua otettuaan koiraskoira suuntasi sinne. Yksi tuoli oli vapaana, ja koiraskoira istahti siihen lupia kyselemättä. Vinttikoiralauma hiljeni, ja tuijotti koiraskoiraa halveksuen. Koiraskoira avasi kuononsa ja ulvahti: "Mitäsh naaraat...haluishkosh kukaan saada kunnon koirashta tänään..." Samalla koiraskoira antoi haparoivan katseensa kiertää ja tarkasteli vinttikoirien kuonoja ja nisiä parhaan ulkonäkö-koko -suhteen löytääkseen. Vinttikoirat pyysivät lähes yhteen ääneen koiraskoiraa poistumaan. Koiraskoira närkästyi moisesta. Eivätkö nuo todellakaan tajua, mikä valiokoiras tässä on tarjolla? Koiraskoira toi tämän ajatuksen myös julki, mutta kun vinttikoirat edelleen vaativat sitä poistumaan se suuttui. Koiraskoira haukkui koko vinttikoiralauman huoriksi, pihtareiksi, ylpeiksi, tyhmiksi blondeiksi, ja moneksi muuksikin. Lopulta ovella partioinut rottweiler tuli paikalle, ja heitti koiraskoiran ulos.

Koiraskoira suunnisti seuraavaksi närkästyneenä isompaan ravintolaan. Ovella oli täälläkin rottweiler, joka esitti epäilynsä koiraskoiran kunnosta, mutta päästi tämän kuitenkin sisään. Kauhukseen koiraskoira huomasi kellon olevan jo paljon. Nyt olisi pantava töpinäksi, jos meinaa vielä tänä iltana naaraan löytää. Niinpä koiraskoira alkoi vinkumaan mukaansa jokaista vähänkään sopivaa naarasta. Tanssilattialla se kävi katselemassa vaihtoehtoja, ja kokeili innolla useammankin naaraan nisiä ja hännänympäryksiä. Naaraat eivät koiraskoiraan suorasukaisuudesta pitäneet, ja se sai aika monta tassuniskua. Baaritiskiltä löytyi yksinäinen vinttikoiranaaras tilaamasta juomaa, ja sen kylkeen koiraskoira liimautui innolla. Koiraskoira oli jo sitä mieltä, että jos joku naaras tähän aikaa on yksin, niin sillä on suorastaan velvollisuus lähteä koiraskoiraan mukaan. Naaras koitti karistaa koiraskoiraa kannoiltaan, mutta koiraskoira seurasi sitä pöytään asti. Pöydässä odottikin kiukkuinen dobermanniuros, joka lähes puri koiraskoiraa. Koiraskoira olisi ollut valmis kunnon tappeluun naaraasta, mutta rottweiler ovelta tuli väliin, ja antoi koiraskoiralle viimeisen varoituksen. Koiraskoira poistui paikalta, ja huomasi useamman naaraan lauman istumassa. Se suuntasi pöytään, ja istahti tuolille taaskaan mitään kysymättä. Naaraat eivät kiinnittäneet siihen mitään huomiota, ja koiraskoira koitti jutella niille jotain, mutta yhtäkkiä sen kuono tuntui olevan täynnä puuroa ja sanoista se ei itsekään saanut selvää. Niinpä se tarrasi lähintä naarasta toisella kädellä nisästä ja toisella takajalkojen välistä. Naaras huusi ja tönäisi koiraskoiraa, jolloin koiraskoira kaatui lattialle, tönäisi pöytää ja kaatoi sen. Taas tuli rottweiler paikalle ja raahasi koiraskoiran ulos.

Ulkona koiraskoira totesi, että olisi kai parasta haudata naarashaaveet tältä illalta ja lähteä takaisin kotikoppiin. Koiraskoira hoippui kohti taksiasemaa, ja melko mutkaisen kävelyn jälkeen se pääsikin perille. Koiraskoira istahti lähimmän auton takapenkille ja murahti osoitteensa. Ja yllättyi: taksia ajoikin naaraskoira. Koiraskoira terästäytyi heti. Peli ei selvästikään ollut vielä menetetty. Koiraskoira aloitti ehdottamalla paria olutta ja ehkä jotain muutakin kyytipalkaksi kopissaan. Naaraskuljettaja kieltäytyi kohteliaasti, ja koiraskoira vaikeni miettimään seuraavaa siirtoa. Kun kotikopin kulma alkoi häämöttää, se toisti ehdotuksensa, mutta painokkaammalla äänellä. Naaras kieltäytyi taas, ja ilmoitti kyydin hinnan. Koiraskoira suuttui, ja kertoi taas kerran, mitä mieltä se on pihtarivinttikoiranaaraista, jotka ei ymmärrä omaa parastaan. Sen jälkeen koiraskoira kieltäytyi ensin maksamasta, mutta kuljettajanaaras sai sen vakuutettua, että koiraskoiraalle helpompaa on maksaa kiltisti. Niinpä koiraskoira paiskasi setelin naaraalle, ja varmisti, että sai tasan kaikki pikkukolikotkin takaisin. Kiukkuisena koiraskoira poistui autosta, ja loppukommentiksi karjaisi kuljettajanaaraalle: " Shaattanan huorra!". Se hiukan paransi koiraskoiran mielialaa, mutta silti naaraiden typeryyteen pettyneenä se palasi koppiinsa, ja meni nukkumaan. Sen pituinen se.