Olipa kerran sarvikuonopariskunta. He olivat jo iäkkäämpiä sarvikuonoja, ja sarvikuonopappa oli jo pitkän aikaa viettänyt eläke-eloa poissa tärkeästä ja tuottavasta työstä. Sarvikuonomummo taas oli ollut ikänsä kotona, hoidellut sarvikuonolapsiaan ja kotitallia ja siinä sivussa passannut papalle kaiken valmiiksi. Nyt sarvikuonot asuivat kerrostalliyhtiössä, sen ylimmässä kerroksessa. Elo oli jatkunut tasaisena päivästä toiseen, mutta nyt kerrostallissa oli elämää: siellä tehtiin putkiremonttia.

Sarvikuonoille ei olisi tullut mieleenkään, että olisivat muuttaneet pois remontin alettua. Moni naapuri oli muuttanut, ja sarvikuonopappa oli asiasta oikeastaan vain tyytyväinen. Sai edes hetken aikaa olla oikeasti oman tallinsa valtias, sillä valitettavan moni kerrostalliyhtiössä asuvista oli vuokralla, ja kaiken lisäksi opiskelija tai jopa työtön. Sarvikuonot eivät moisia loisia sietäneet. Kovalla työllä hekin olivat ihan omakseen karsinansa ostaneet, ja sitten kaikenlaisen roskasakin naapuriin sitä joutuu asumaan. Ei silloin sarvikuonojen nuoruudessa mitään opiskeltu tai työttömänä oltu, töihin mentiin heti kansakoulun jälkeen ja sillä siisti. Sarvikuonopariskunta oli yhdessä valittanut isännöitsijälle milloin kenestäkin naapurista, mutta isännöitsijä oli mokomien puolella. Seinänaapurikin kehtasi käydä aina yöllä vessassa, ja sen ihan selvästi kuuli, jos sattui olemaan eteisessä. Ei tuollaisen pitäisi olla sallittua, meuhkasi sarvikuonopappa ja soitti taas kerran isännöitsijälle, mutta turhaan.

Remonttia oli tehty sarvikuonopapan mielestä jo pitkään, aivan liian pitkään. Mutta niinhän se on, huokasi sarvikuonopappa, ei nämä nykyajan rakennusmiehet mitään osaa. Ja naisiakin niillä näyttää olevan mukana. Niiden paikka nyt ainakin olisi kotona lasten kanssa. Koska putkiremonttiväki oli niin ammattitaidotonta, oli sarvikuonomummon ja -papan vahdittava heidän tekemisiään herkeämättä. Sarvikuonopappa oli tuonut varta vasten puisen jakkaran eteiseen. Sillä oli hyvä istua ja katsella putkimiehen, muurarin, laatoittajan ja milloin kenenkin työskentelyä. Välillä sarvikuonopappa nosti jakkaran pieneen kylpyhuoneeseen asti, ja sarvikuonomummokin tuli viereen seisomaan. Neljä silmäparia vahtii paremmin kuin kaksi, totesi sarvikuonomummo eräänäkin iltapäivänä sarvikuonopapalle, kun työntekijät olivat taas lähteneet. Se sarvikuonoja vähän harmitti, että remonttimiehiä tuli välillä monta kerrallaan. Useamman toimia oli vaikea vahtia, ja kun välillä neljäkin remonttimiestä teki pienessä kylpyhuoneessa kiireellä jotain, niin sarvikuonopappa ja -mummo joutuivat tosissaan ahtautumaan sinne nähdäkseen, että kaikki tuli varmasti kunnolla tehtyä. Sarvikuonopappa ohjasi ja opasti työntekijöitä joka asiassa, sillä hänhän oli sentään rakentanut talonkin aikoinaan, kyllä hän nyt nämä hommat tietää.

Kaupassa sarvikuonot kävivät vasta remonttimiesten lähdettyä. Eräänä päivänä he kävelivät kohti parkkipaikkaa, jossa vanha ja uskollinen Lada odotti. Jo kaukaa sarvikuonot huomaisivat, että Ladan takana oli auto. Auto oli käynnissä, ja kuski istui paikallaan. Kuski huomasi sarvikuonopariskunnan, ja alkoi selvästi tehdä lähtöä, mutta sarvikuonopappa oli kiukustunut moisesta törkeydestä niin, että tempaisi auton oven auki, ja alkoi huutaa ja mesota nuorelle naiskuljettajalle siitä, kuinka tässä on varatut paikat ja autoa ei jätetä ihan minne tahansa ja niin edelleen. Säikähtynyt kuski sopersi, että odotti tässä vain kaveria ja siirtyy totta kai heti, ja pyyteli anteeksi, mutta sarvikuonopappa sanoi sanottavansa loppuun, ja paiskasi sitten auton oven kiinni. Auto ajoi välittömästi parkkipaikan toiseen laitaan, ja sarvikuonopappa oli itseensä tyytyväinen. Sarvikuonomummo sen sijaan siunaili nykynuorison huonoa käytöstä.

Kaupassa oli paljon väkeä. Sarvikuonot suuntasivat ensimmäisenä lihatiskille. Tiskille oli jonoa, ja siellä oli käytössä sarvikuonojen mielestä yksi nykyajan turhimmista kotkotuksista, eli vuoronumerot. Sarvikuonot sijoittivat itsensä numerosta välittämättä tiskin viereen, ja heti kun myyjä vapautui, ilmoitti sarvikuonomummo terävällä äänellä mitä hän haluaa. Myyjä koitti selittää vuoronumeroista, mutta sarvikuonopappa pääsi taas vauhtiin, ja piti kuuluvalla äänellä luennon siitä, kuinka vanhoja ihmisiä tulee kunnioittaa ja kuinka hän on sarvikuonosodassakin ollut ja hänen ansioistaan te nyt tässä seisotte. Niinpä myyjä palveli sarvikuonomummoa ensin. Lihatiskiltä sarvikuonot siirtyivät sitten keräilemään muita tavaroita, ja sarvikuonomummo motkotti koko ajan papalle siitä, kuinka huonoa tavaraa nykyään on tarjolla ja kuinka nykynuoriso ei osaa edes läskisoosia tehdä vaan kaikki pitää saada valmiina.

Kassoillekin oli pitkät jonot. Sarvikuonot olivat sitä mieltä, että hehän eivät vanhoina tässä jouda jonottamaan, nuoremmilla kyllä on aikaa. Kun kukaan ei tajunnut heti antaa sarvikuonoille tietä he tunkivat kärrynsä erääseen jonoon niin, että pääsisivät seuraavina kassalle. Jonosta tuli heti pyyntöjä siirtyä jonon päähän, mutta pappa piti saman kovaäänisen luennon kuin lihatiskilläkin lisäten vielä muutaman terävän kommentin nuorison huonosta käytöksestä ja mainitsi vielä olevansa varma, että nykynuorista ei olisi kyllä sotimaan kun ei niistä ole mihinkään muuhunkaan muuta kuin valittamaan ja loisina elämään. Sarvikuonopapan paasatessa sarvikuonomummo lastasi tavarat hihnalle välittämättä myyjän huomautuksista.

Kotona sarvikuonomummo laittoi sarvikuonopapalle ruokaa, ja sen jälkeen istahdettiin katsomaan televisiota. Ei ole ohjelmatkaan niinkuin ennen, valitti sarvikuonomummo, ja pappa myönteli. Pappa otti taas pöydältä putkiremonttiin liittyvän tiedotteen, vilkaisi seinäkalenteria ja totesi, että ylihuomennahan sen sitten pitäisi olla valmis. Mutta kyllä on niin huonosti ja huolimattomasti tehty. Ja eihän siinä palautelomakkeessakan ollut kuin muutama rivi huomatuille vioille, eihän se millään riitä. Kyllä minä ainakin aion niiden huonosta käytöksestä valittaa, sillä kun minä niitä neuvon, niin eivät ne kuuntele, eikä niille minun vanhat ruuvinikaan kelpaa. Jos ne ruuvit nyt hiukan kieroja ovat, niin saahan ne vasaralla suoraksi. Mutta eivät ne sitäkään taida osata. Sarvikuonopappa paasasi taas mummolle aiheesta pitkään kunnes tunsi lopulta itsensä tyytyväiseksi. Sen pituinen se.