Radiossa tiedettiin kertoa, että jossain päin Suomea oli yöllä käynyt varkaita neljässä lähellä toisiaan olevassa omakotitalossa. Asukkaat olivat kotona, ja kukaan ei herännyt. Eipä tietenkään, koska varkaiden ei sisään päästäkseen tarvinnut rikkoa mitään: ulko-ovet olivat lukitsematta. Varastaminen on tietysti tuomittavaa ja paha paha asia, jota ei pitäisi tehdä, mutta eiköhän ihmistenkin olisi aika herätä nykypäivän todellisuuteen ja alkaa suojata omaisuuttaan edes hiukan paremmin.

Yhä edelleen monet ihmiset maaseudulla ja jopa kaupungeissakin elävät suunnilleen siinä uskossa, että oven eteen riittää tilkkeeksi luuta, jos lähdetään pois kotoa.  Lukot ovat huonoja ja hataria, jos niitä ollenkaan edes käytetään. Tai sitten lukitaan etuovi, mutta muut ovet jäävät auki. Kuitenkin maallakin kiertää kaikenlaista kaupustelijaa, käännyttäjää ja muuta kiertolaista, ja kaikki eivät välttämättä ole ihan rehellisin aikein liikkeellä. Nekin, jotka vaivautuvat oven lukitsemaan saattavat tehdä klassisen virheen; vara-avain laitetaan siihen kuistille räystään alle naulaan tai mikä pahinta, kynnysmaton alle. Vähänkään asiaan vihkiytynyt pitkäkyntinen osaa käydä läpi ns. varmat paikat.

Monesti kuulee sanottavan, että sama se, vaikka meille joku tulisikin, kun ei täällä mitään viemistä ole. Mutta jokaisesta talosta kuitenkin saattaa löytyä jotain mukaan otettavaa, jolla voikin olla yllättävää tunnearvoa. Ja joka tapauksessa tieto siitä, että joku ulkopuolinen on käynyt Omassa Kodissani penkomassa paikkoja vaikuttaa omaan asumiseen ja elämiseen pitkään. Lisäksi kun nykyään monet murtautujista ovat enemmän tai vähemmän huumehörhöjä, niin lopputuloksena voi olla muutakin kuin vaan pengotut laatikot ja jokunen varastettu esine. Pahimmassa tapauksessa murtomies tuikkaa lähtiessään talon tuleen jälkiään peittääkseen, ja menee kaikki.

Postilaatikon lukitseminen tuntuisi myös nykyään olevan erittäin järkevää. Liian monta tapausta on tullut vastaan, joissa postia on kadonnut laatikosta. Vaikka asialla ovatkin ammattirikollisten sijaan yleensä lähiympäristön pikkupojat, ei kadonnut lasku, josta tulee viivästyskorkoa, ole mitenkään kiva maksettava. Monilla pankeilla on nykyään valitettava tapa lähettää pankki- ja luottokortit postitse, ja vaikka nuo pikkulapset eivät sitä käyttäisikään, niin jonnekin metsään vietynä se saattaa kuitenkin joutua vääriin käsiin. Samoin saamatta jääneistä kirjakerhojen kirjoista tai musiikkikerhojen levyistä on ikävää maksella laskuja. Nykyään kun postin toimesta postilaatikot on monin paikoin ryhmitelty jonnekin sivummalle olisi se suositeltavin postilaatikkomalli lukittava, jonne ei mahdu käsi luukusta sisälle.

Muuhunkin omaisuuteen suhtaudutaan välillä melko kevyesti. Auto saattaa seisoa lukitsematta pihassa, jopa kaupungissa vilkasliikenteisen tien lähellä, ja avaimet roikkuvat virtalukossa kuin autovarasta odottamassa. Lompakko jätetään työpaikalla tai harrastuspaikalla lukitsemattomaan pukuhuoneeseen, lukitsemattomaan pukukaappiin. Eräskin tapaus, jolta on jo kerran lompakko varastettu, selitti: "Kyllä mä sen tänne pukukaappiin voin jättää, kun en mä pidä kovin paljoa käteistä rahaa nykyään enää mukana". Haloo! Pelkästään kirjastokortilla voi tehdä uskomattoman laskun, ja kun kuitenkin miltei joka aikuisella on joku kuvallinen henkilöllisyystodistus mukana, niin ei sekään väärissä käsissä kovin pieni juttu ole. Kännykkää, avaimia, kameraa yms. pikkutavaraa lasketaan käsistä milloin minnekin ja unohdetaan hetkeksi jopa vilkkaalla julkisella paikalla. Tyhmimmät kirjoittavat vielä avaimenperään kotiosoitteen tai auton rekisterinumeron.

Mihinkään hysteriaan ei toki asian suhteen ole aihetta, mutta pieni tarkkuus olisi varmasti itse kullekin paikallaan. Henkilökohtaisesti en kyllä ainakaan kovin paljon osaa sympatiaa tuntea, jos ravintolassa tanssimaan lähtiessä tuolin selkänojalle jätetystä laukusta katoaa lompakko, tai autokatoksesta viedään lukitsematon kallis kilpapyörä. Voisi jopa sanoa, että omistaja omalla toiminnallaan edesauttoi rikollista.