Tulipa pistäydyttyä Suomen suurimmassa ja turhimmassa ostoshelvetissä. Ja tulipa taas mieleen, että miksei niitä rakkauden hedelmiä joita myös lapsiksi kutsutaan voi pistää liekaan tai valjaisiin tai lapsiparkkiin tai ihan minne vaan. Siis jos kerran vanhempien energia ja aivokapasiteetti ei riitä huolehtimaan, että ne pikkuperkeleet muuten pysyy aloillaan ja jokseenkin hallinnassa.

Ja minä en nyt puhu mistään ilonkiljahduksista, en parkuitkusta, en pienistä riemunhypyistä. Vaan siitä, että Jennajuuliaelina ja Severipetterialeksanteri pitävät päättömiä juoksukilpailuja keskellä urheiluliikettä, kun siihen lattiaan on niin kivasti maalattu juoksurata. Mitäs siitä, vaikka törmättäisiin muutamaan asiakkaaseen ja pudoteltaisiin tavaroita telineistä, pääasiahan lie, että nämä tulevaisuuden toivot (vai paremminkin tuhot) saavat toteuttaa itseään juuri kuten haluavat. Sekään ei ole kovin mieltäylentävää, että toisessa liikkeessä ihan hiljakseen kulkee ja katselee tavaroita, joita on aseteltu melkoisen korkeallekin, ja ihan viime hetkellä onnistuu tekemään äkkistopin, ettei jyrää polvenkorkuisen minibarbin yli. Tämä pikkuprinsessa kun pyörii kädet ojossa siinä keskellä käytävää, ja kun yrittää väistää ihan kummalta puolelta tahansa, niin aina se onnistuu singahtamaan sinne. Vaikka onhan se nyt toki niin kamalan suloinen ja ihana vaaleanpunaisissaan ja niin kamalan kekseliäs ja nokkela, kun käyttää kaupan käytävää pikku ballerinnaharjoituksiinsa. Väliäkös nyt sillä, että joku haluaisi siinä kulkea, eihän sitä käytävää nyt sen takia ole tehty. Mutta siinä vaiheessa vitutuskäyrä pomppasi maksimiin, kun keskellä ostoshelvetin yhtä pääkäytävää ryömii kersa. Tälläkin kertaa meinasi tulla teilaus, ja jos en olisi ensin kuullut tämän maan matosen äitiliinin ponnetonta "Älänyviitti...nousenysieltä...jokuluuleesuavieläkoiraksi"-naukumista ja sen perusteella tajunnut katsoa maanrajaan, niin alle olisi jäänyt. Ja minunkin nykyinen suht pienehkö elopainoni ei taatusti tee esimerkiksi penskan ranteen päälle asettautuessaan kovin hyvää jälkeä, saati sitten että siihen paikalle osuu joku roskaruokaan mieltynyt jääviileäkaappiyhdistelmä.

Kieltämättä tuota touhua katsellessä välillä tulee mieleen, että aiheuttaako synnytys joillekin naisille myös lobotomian. Luullaan, että se oma tuotos on kaikkien muidenkin mielestä maailman keskipiste, ja sitten annetaan sen käyttäytyä sen mukaan. Taannoin toisessa pienemmässä kauppakokoontumassa myös eräs taapero painoi pitkin käytävää ja onnistui kyllä tukkimaan singahtelullaan sen käytävän aika totaalisesti. Jokusen ihmisen näin jo kauempaa sitä väistelevän, koska pikku Eenokkiväinämö oli selvästi päättänyt leikkiä jotain "tästä ei mennä"-leikkiä. Joka nyt ei todellakaan sovi kauppakeskukseen arkipäivänä neljän aikaan kun ihmisillä olisi enemmänkin mielessä saada ostokset hoidettua pian, kuin viihdyttää jotain ylivilkasta ventovierasta pikkupoikaa. Pääsin paikalle, yritin kärryjen kanssa ensin toiselta, sitten toiselta puolelta. Aina se oli edessä. Nopea hämäysliike ja väistö, pääsin ohi. Ja mitä tekee tämän muumipukuisen äiti? Yrittääkö edes estellä? Ei tietenkään. Katselee kauempaa ja hymyilee täysin tyhjäpäistä ylpeää hymyä, joka kertoo sen, että hänen mielestään poika on etevä ja kekseliäs ja pitäisihän se nyt kaikkien muidenkin huomata. Menin pihalle, laitoin kärryjä kärryparkkiin, ja supermamma toi pojan ulos. Se mitä seuraavaksi tapahtui voisi mielestäni olla jo peruste huostaanotolle. Lobotomiamamma nimittäin antoi tämän taaperonsa lähteä omin päin tallustelemaan parkkipaikalle, sinne vaan autojen kulkuväylälle. Seisoi siinä ja asetteli kassia pyörän päälle ja hymyili sitä samaa ylpeää "no brain, no pain" -hymyä. Ja kun auto alkoi lähestyä, niin mamma ei tee elettäkään hakeakseen taaperon pois, vaan huutelee vaan, että Eenokkiväinämö varoo pahaapahaa autoilijaa. No, niinhän se toki on, että parkkipaikkojen ajoväylät on ensisijaisesti penskojen temmellyskenttiä, ja jos tilaa jää, niin voi siellä sitten ajaa autollakin. Ehkä.

Kun en jotenkin jaksa uskoa, että olisin ihan ainoa ihminen, joka ensisijaisesti kauppaan -oli se sitten ruokakauppa, vaatekauppa tai mikä vaan- mennessään haluaa kiinnittää huomionsa ostettaviin tavaroihin, tarjouksiin, valikoimiin sun muihin, eikä väistellä näitä singahtelevia ja konttaavia pikkuohjuksia. Jos vanhemmat ei muiden ihmisten viihtyvyydestä välitä, niin ajattelisivat edes jälkikasvunsa turvallisuutta. Se on nimittäin ihan turha kiukuta siinä vaiheessa ilkeälle sedälle joka astui Minnamonalisan päälle, kun Minnamonalisa keksi leikkiä mittarimatoa varaosahyllyjen välissä. Sitä Minnamonalisaa siinä sattuu, ja Minnamonalisan vanhemmat ovat ne syylliset.