torstai, 7. kesäkuu 2007

Pahin kaikista

Tähän päivään asti ole luullut, että ärsyttävintä mitä työssäni voi olla, on korjata jonkun tee-se-itse -miehen jälkiä. Olen ollut väärässä. Ärsyttävämpää on, kun se tee-se-itse -mies ei ehdikään tekemään hommaansa loppuun, ja palkkaa ammattilaisen jatkamaan. Sanoo, että on mielestään tehnyt hyvää jälkeä, ja että tästähän on hyvä jatkaa samalla tavalla. On joo.

Valorajoista ei ole kuultu. Muutkin rajaukset tehty vasemmalla kädellä ja silmät kiinni. Kittipaikat ovat hiomatta. Naarmut, tasoitteen ilmakuplat ja rosot kittaamatta. Helat, saranat ja muut sotkettu maaliin. Siinäpä sitten ammattilainen tekee samanlaista sutta, kun tilaaja vaatii ja maksaa tasan vain sen työn loppuunsaattamisen hutiloiden. Käy muuten ammattiylpeyden päälle...


torstai, 10. toukokuu 2007

Luonto iskee takaisin

Maalla asuessa huomaa välillä konkreettisesti, kuinka luonto yrittää ottaa takaisin ihmisen siltä omin lupinensa valtaamaa tilaa. Ihan kaikkea näistä nyt ei sentään ole omalle kohdalle osunut, mutta monta kuitenkin.

Aloitetaan taivaalta. Ensimmäisenä keväällä tulee naakka, sanoo "kjak", ja alkaa kantaa risuja ja savea piipun nokkaan. Häärää ja tepastelee, meteli on kova. Jos haluaa pitää savuhormit ja ilmastoinnin toiminnassa ja piipun ehjänä on pakko toimia nopeasti. Verkko toiseen käteen ja katolle. Pesänaloitus pois hormista ja verkko piipun nokkaan. Naakka kun muuraa hormiin tiiviin kupin, joka tukkii tehokkaasti koko hormin ja lisäksi on niin kovaa tavaraa, että sitä rikkoessa hajoaa helposti vanha tiilinen piippukin. Kun naakan toimet on estetty saapuu harakka. Ei keitä huttua, vaan keksii, että antennin tukiraudoissa räystään alla on kiva pesäpaikka. Paha vaan, että alla on parveke ja seinän takana makuuhuone. Se on kumman virkistävää herätä aamuviideltä kolinaan ja harakan nauruun. Parveke on täynnä savea ja risuja ja linnunkakkaa. Noin kymmeneskään pesänalun hajotus ei tuota tulosta, joten verkkoa taas kehiin. Silti harakka koittaa tupata risuja verkonraosta. Ei siis mikään järjen jättiläinen. Ja sitten saapuu pääskynen, oikea paskanruikkija. Rosoinen rapattu seinä olisi hyvä alusta alkaa tehdä savimajaa, mutta se seinä olisi sen jälkeen alta totaalisen paskottu. Siispä tämäkin on torjuttava rikkomalla pesänalku tarpeeksi monta kertaa. Ja ne pienemmätkin siivekkäät voivat olla ikäviä, sillä juuri katselin kuvasarjaa, jossa valtava mehiläisparvi oli päättänyt muuttaa omakotitalon seinän väliin. Hunaja ei tee hyvää eristeille, eikä ne mehiläisenpistotkaan mukavia ole, vaikkei allerginen olisikaan.

Siirrytään maatasoon. Pihakukat ja kasvimaa ovat monen herkkua. Valkohäntäpeuralle maistuu kaikki, ja lisäksi se talloo mukavia jälkiä mennessään. Pupukin puputtaa krookukset ja narsissit, ja kostaa huonon tarjoilun makoilemalla muut kukat lyttyyn. Mäyrä saattaa pyörähtää imuroimassa herukkapensaat tyhjiksi, mansikat taas herkuttelee vaikkapa räkättirastas, etana tai ampiainen. Ilman kunnon verkkoja ja aitoja on siis turha kasvattaa mitään syötävää, ja kukatkin saattavat olla nopeasti muisto vain. Saattaapa se karhukin joillain seuduilla pihaan ilmestyä, ja kyllähän sillekin marjat maistuu. Ja myös niitä seinän väliin eksyneitä mehiläispesiä se saattaa ryöstää, ja seinä on sen jälkeen aika revityn näköinen. Pihan puutkaan eivät saa kasvaa rauhassa, nuoria taimia uhkaavat myyrät, jänikset, peurat ja hirvet.

Siirrytään sisälle taloon. Keväällä ilmat lämpiävät ja auringon alkaa mukavasti paistaa talon päätyyn. Sisälle ilmaantuu joukko pieniä ja mustia muurahaisia. Ripeästi ne muodostavat polkunsa, pesiytyvät kukkaruukkuihin ja tepsuttelevat sievässä jonomuodostelmassa keittiötä kohti. Tilanne yleensä rauhoittuu, kun kunnon kesä tulee, mutta tästä armeijasta on silti vaikeaa päästä eroon, koska pesä on tukevasti jossain rakenteissa. Eikä ne muutkaan sisätiloihin tuppaavat alivuokralaiset mieltä lämmitä. On hiirtä, myyrää, päästäistä, rottaa, oravaa, kärppää, lumikkoa ja vaikka mitä. Eikä edes tarvitse unohtaa ovea auki, nämä kaverit tulevat yllättävänkin pienistä koloista ja valitettavasti omaavat vielä terävät hampaat, joilla pienestä kolosta saa vähän isomman. Reipas rouskutus kaikuu, papanoita ropisee seinänraoista ja pahimmillaan eteen osuu sähköjohto, jota ei voi kiertää, vaan se on katkaistava. Ja pienempiäkin rouskuttelijoita löytyy, etenkin vinttitiloista ja muista ei-lämmitetyistä. Tupajumi ja hupaisasti nimetyt papintappaja ja kuolemankello siellä nakertelevat sopivan kosteaa puuta. Papintappaja on yleensä syypää siihen, että kuorimattomasta puusta tehdyissä kattoruoteissa ne kuoret roikkuvat. Se kun syö mieluusti vain sen kuoren alla olevan nilakerroksen. Rakenteiden lujuuteen se ei onneksi vaikuta.

Pientä alivuokralaista siis riittää, ja varmasti muitakin kuin tässä mainitut. Tuleeko mieleen tarinoita?

keskiviikko, 25. huhtikuu 2007

Reiska naksutti

Aina niin leppoisa Remontti-Reiska ärähti eilisessä iltapäivälehdessä. Etuotsikko oli tottakai raflaava, ja pakkohan se juttu oli netistä kaivaa (minä en kyseisen tyyppiseen lehdistöön rahojani tuhlaa). Ja asiaahan se puhui, mutta mielestäni hiukan suppeasti. Tai toki jutussa oli keskitytty lähinnä omakotirakentajaan työnantajana, sillä nämä lienevät ne Remontti-Reiskan suurimmat fanit. Mutta asia koskee laajemmaltikin koko rakennusalaa, ja ihan yhtälailla osasyyllisiä ovat työnantajat ja työn tilaajat.

Remontti-Reiskan mukaan siis ammattitaitoisista työmiehistä on pulaa. Totta, aivan helvetin totta. Hänen mukaansa työntekijät tekevät sutta ja sekundaa, koska heillä ei ole vastuuta omista tekemisistään, vaan vastuun kantaa työnantaja. Tähänkin olen törmännyt, ja valitettavasti toistuvasti. Työnantajapuolella kun tuntuu olevan kummallinen tapa kuvitella, että josko se tunari tällä kertaa onnistuisi, tai vaikka ei onnistuisikaan, niin josko sitä ei huomattaisi. Jos huomataan, niin korjataan vasta sitten. Korjaukseen voi käyttää sitä samaa tunaria, josko se tällä kertaa onnistuisi tai jos vaikka tällä kertaa ei huomattaisi. Jne jne. Todistin mm. viime vuoden aikana erästä erittäin laadukasta laatoittajaa. Kovaa melua piti itsestään töihin tullessaan, on kuulemma ammattilainen. Tämä ammattilainen mm. levitti saneerauslaastin lattialle ja lähti kahville + tupakalle + toiselle tupakalle, ja tultuaan puolen tunnin kuluttua takaisin latoi laatat laastin päälle. Kas kummaa, kopisivat viimeistään kylppäriä kalustettaessa irti. Lattiakaivon kannen voi hänen mukaansa laittaa siihen kohtaan, mihin se kokonaisilla laatoilla tulee, eli vaikka 10 cm kaivosta sivuun. Kynnyslaatat kiinnitettiin saumauslaastilla. No, laastiahan sekin on...

Ylipäätään erilaisia rakennusalan ihmisiä tarkkailtuani olen todennut, että mitä suurempaa melua omasta ammattitaidosta pidetään, niin sen huonompaa se jälki tahtoo olla. Ja huonompaan suuntaan taidetaan mennä, sillä valitettavan iso prosentti meillekin tulevista työharjoittelijoista pitää itseään jo kahden kouluvuoden jälkeen täysammattilaisina, joita ei saa missään nimessä neuvoa. Toki niitä helmiäkin on edelleen joukossa, mutta toisaalta heillä monesti on pyrkimys johonkin jatkokoulutukseen. Näiden kahden ryhmän lisäksi on sitten nämä "ttumuakiinostamikään"-teinixit, joista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Sikäli mikäli heitä sattuu edes paikalla näkymään.

Mutta jos kunnon työntekijöistä on pulaa, niin ei se työnantajapuolikaan kyllä tunnu asian eteen kovin paljoa tekevän. Työt tulee tehtyä melkein ajallaan ja jotenkin sinne päin, se tuntuu olevan pääasia. Homma voidaan hoitaa ihan työharjoittelijavoimin, ja laitetaan sinne sitten yksi oppisopimusopiskelija, jos ammattitaitoisten perään kysellään. Palkkausasiat ja asenne työntekijöitä kohtaan hoidetaan ns. pärstäkertoimen perusteella, eli jos olet hyvä jätkä, niin lisää liksaa, työnjäljestä nyt ei niin väliä ja on ihan jees, että olet yhtäkkiä viikon ryyppyreissulla. Jos taas hoidat hommat hyvin, mutta et ole joka kerta jäämässä ylitöihin tunnin varoitusajalla ja haluaisit vielä ylityökorvauksetkin, niin palkankorotuksia on turha pyytää, laillisista saamisistakin saat tapella ja jos kehtaat kipeäksi tulla, niin vähintään seuraa kauhea narina ja pahimmassa tapauksessa lomautus. Nuoria vastatulleita pyritään kusettamaan kaikin tavoin ja valehdellaan matkakorvauksista, lomankertymisistä ja muista. Näin saadaan tehokkaasti häädettyä ne nuoret toivotkin muihin hommiin tai jatkokoulutukseen.

Työn tilaajat taas voisivat kiinnittää huomiota omiin vaatimuksiinsa. Kun yleinen intressi nykyään on halvalla ja äkkiä, niin eipä sitä oikein muuten toteuteta kuin ottamalla töihin ne, jotka halvalla saa. Etenkin julkisen vallan pitäisi kiinnittää huomiota urakkatarjousten realistisuuteen. Jos muut tarjoukset pyörivät hintahaarukaltaan muutaman tuhannen euron sisällä, ja voittanut tarjous on näitä 80 000 euroa halvempi, niin pitäisi jo tyhmemmänkin tajuta, ettei moista eroa laillisin keinoin ja kunnon ammattilaisia käyttämällä saada aikaan. Silti tarjous hyväksytään, jälki on aivan luokatonta, työntekijöitä menee ja tulee ja hups vaan - firma tekee konkurssin vähää ennen urakan valmistumista. Mikä oli odotettavissa. Omakotirakentajalle jos kenelle tässä tilanteessa tulee hätä käteen, joten sen halvimman tarjouksen metsästämisen sijaan kannattaisi kysellä ihmisten kokemuksia eri firmoista ja pyrkiä selvittelemään taustoja. Ja mikäli ei varmaksi tiedä työntekijän taustoja ja ammattitaitoa, niin aina varmempaa on ottaa yritys tekemään, kun ryhtyä itse työnantajaksi. Sillä yrityksellä kun on se vastuu kuitenkin.

lauantai, 21. huhtikuu 2007

Kiinnipitovelvollisuus

Tulipa pistäydyttyä Suomen suurimmassa ja turhimmassa ostoshelvetissä. Ja tulipa taas mieleen, että miksei niitä rakkauden hedelmiä joita myös lapsiksi kutsutaan voi pistää liekaan tai valjaisiin tai lapsiparkkiin tai ihan minne vaan. Siis jos kerran vanhempien energia ja aivokapasiteetti ei riitä huolehtimaan, että ne pikkuperkeleet muuten pysyy aloillaan ja jokseenkin hallinnassa.

Ja minä en nyt puhu mistään ilonkiljahduksista, en parkuitkusta, en pienistä riemunhypyistä. Vaan siitä, että Jennajuuliaelina ja Severipetterialeksanteri pitävät päättömiä juoksukilpailuja keskellä urheiluliikettä, kun siihen lattiaan on niin kivasti maalattu juoksurata. Mitäs siitä, vaikka törmättäisiin muutamaan asiakkaaseen ja pudoteltaisiin tavaroita telineistä, pääasiahan lie, että nämä tulevaisuuden toivot (vai paremminkin tuhot) saavat toteuttaa itseään juuri kuten haluavat. Sekään ei ole kovin mieltäylentävää, että toisessa liikkeessä ihan hiljakseen kulkee ja katselee tavaroita, joita on aseteltu melkoisen korkeallekin, ja ihan viime hetkellä onnistuu tekemään äkkistopin, ettei jyrää polvenkorkuisen minibarbin yli. Tämä pikkuprinsessa kun pyörii kädet ojossa siinä keskellä käytävää, ja kun yrittää väistää ihan kummalta puolelta tahansa, niin aina se onnistuu singahtamaan sinne. Vaikka onhan se nyt toki niin kamalan suloinen ja ihana vaaleanpunaisissaan ja niin kamalan kekseliäs ja nokkela, kun käyttää kaupan käytävää pikku ballerinnaharjoituksiinsa. Väliäkös nyt sillä, että joku haluaisi siinä kulkea, eihän sitä käytävää nyt sen takia ole tehty. Mutta siinä vaiheessa vitutuskäyrä pomppasi maksimiin, kun keskellä ostoshelvetin yhtä pääkäytävää ryömii kersa. Tälläkin kertaa meinasi tulla teilaus, ja jos en olisi ensin kuullut tämän maan matosen äitiliinin ponnetonta "Älänyviitti...nousenysieltä...jokuluuleesuavieläkoiraksi"-naukumista ja sen perusteella tajunnut katsoa maanrajaan, niin alle olisi jäänyt. Ja minunkin nykyinen suht pienehkö elopainoni ei taatusti tee esimerkiksi penskan ranteen päälle asettautuessaan kovin hyvää jälkeä, saati sitten että siihen paikalle osuu joku roskaruokaan mieltynyt jääviileäkaappiyhdistelmä.

Kieltämättä tuota touhua katsellessä välillä tulee mieleen, että aiheuttaako synnytys joillekin naisille myös lobotomian. Luullaan, että se oma tuotos on kaikkien muidenkin mielestä maailman keskipiste, ja sitten annetaan sen käyttäytyä sen mukaan. Taannoin toisessa pienemmässä kauppakokoontumassa myös eräs taapero painoi pitkin käytävää ja onnistui kyllä tukkimaan singahtelullaan sen käytävän aika totaalisesti. Jokusen ihmisen näin jo kauempaa sitä väistelevän, koska pikku Eenokkiväinämö oli selvästi päättänyt leikkiä jotain "tästä ei mennä"-leikkiä. Joka nyt ei todellakaan sovi kauppakeskukseen arkipäivänä neljän aikaan kun ihmisillä olisi enemmänkin mielessä saada ostokset hoidettua pian, kuin viihdyttää jotain ylivilkasta ventovierasta pikkupoikaa. Pääsin paikalle, yritin kärryjen kanssa ensin toiselta, sitten toiselta puolelta. Aina se oli edessä. Nopea hämäysliike ja väistö, pääsin ohi. Ja mitä tekee tämän muumipukuisen äiti? Yrittääkö edes estellä? Ei tietenkään. Katselee kauempaa ja hymyilee täysin tyhjäpäistä ylpeää hymyä, joka kertoo sen, että hänen mielestään poika on etevä ja kekseliäs ja pitäisihän se nyt kaikkien muidenkin huomata. Menin pihalle, laitoin kärryjä kärryparkkiin, ja supermamma toi pojan ulos. Se mitä seuraavaksi tapahtui voisi mielestäni olla jo peruste huostaanotolle. Lobotomiamamma nimittäin antoi tämän taaperonsa lähteä omin päin tallustelemaan parkkipaikalle, sinne vaan autojen kulkuväylälle. Seisoi siinä ja asetteli kassia pyörän päälle ja hymyili sitä samaa ylpeää "no brain, no pain" -hymyä. Ja kun auto alkoi lähestyä, niin mamma ei tee elettäkään hakeakseen taaperon pois, vaan huutelee vaan, että Eenokkiväinämö varoo pahaapahaa autoilijaa. No, niinhän se toki on, että parkkipaikkojen ajoväylät on ensisijaisesti penskojen temmellyskenttiä, ja jos tilaa jää, niin voi siellä sitten ajaa autollakin. Ehkä.

Kun en jotenkin jaksa uskoa, että olisin ihan ainoa ihminen, joka ensisijaisesti kauppaan -oli se sitten ruokakauppa, vaatekauppa tai mikä vaan- mennessään haluaa kiinnittää huomionsa ostettaviin tavaroihin, tarjouksiin, valikoimiin sun muihin, eikä väistellä näitä singahtelevia ja konttaavia pikkuohjuksia. Jos vanhemmat ei muiden ihmisten viihtyvyydestä välitä, niin ajattelisivat edes jälkikasvunsa turvallisuutta. Se on nimittäin ihan turha kiukuta siinä vaiheessa ilkeälle sedälle joka astui Minnamonalisan päälle, kun Minnamonalisa keksi leikkiä mittarimatoa varaosahyllyjen välissä. Sitä Minnamonalisaa siinä sattuu, ja Minnamonalisan vanhemmat ovat ne syylliset. 

perjantai, 6. huhtikuu 2007

Ups, tuli pieni vesivahinko

Iso osa rakennusten vesivahingoista johtuu toki rakenteellisista asioista. On vanhaa putkea, huonoa liitosta, syöpymää, rakenteiden elämistä tai vaan sitä huonoa tuuria. Ja tietysti näistäkin osa olisi vältettävissä uusimalla vanhat putket ajoissa ja pitämällä muuten huolta vesikalusteiden kunnosta. Mutta osa vesivahingoista olisi kyllä selkeästi vältettävissä ihan omalla huolellisuudella.

Ei ole nimittäin kovinkaan harvinainen vesivahingon syy se, että asukas on nukahtanut suihkuun. Joko kännissä, krapulassa tai ihan vaan hyvien unenlahjojen seurauksena. Ja kun vaikkapa persaus sopivasti liimautuu lattiakaivon päälle, niin eihän sieltä vettä kulje. Ja jos pää on sopivassa asennossa, niin vettä liruttaa kylppärin kynnyksen yli huomattavasti ennen kuin nukkuja itse herää vetäessään vetää henkeen...jos nyt yleensä herää. Vakuutusyhtiöt muuten lykkäävät tässä tapauksessa laskun mielellään sille nukahtaneelle.

Pesukoneiden hanat on oikeasti tarkoitettu suljettaviksi silloin, kun konetta ei käytetä. Liian monta kertaa letku on pettänyt. Ja jos ja kun kone on tiloissa, joita ei ole runsaaseen veden suihkutteluun tarkoitettu, niin katastrofi on valmis. Vaikka se kotivakuutus tässä tapauksessa saattaakin korvata vahingot, niin ei se mukavaa ole se evakossa asuminen. On siis erittäin pieni asia opetella kääntämään hana pois päältä.

Oma lukunsa ovat sitten kotinikkarit, jotka porailevat minne sattuu. Tarina kertoo eräästä miehestä, jonka piti asentaa saippuateline. Ensimmäinen porauskerta katkaisi kylppäristä sähköt. No, pora irti seinästä, uusi sulake ja taas tuli virtaa. Ok, eipä tässä mitään, kun kerran sähköt toimii, tukitaan tuo reikä ja laitetaan tuohon sivummalle. Se toinen poraus menikin sitten vesiputkeen. Great!

Hulvattomin kuulemani tapaus huolimattomuuttaan aiheutetusta vesivahingosta on kyllä oikeasti surkuhupaisa. Aiheuttajana oli eräs nuori mies, jonka elämä oli jokseenkin päihdepainotteista. Oli siinä sitten illalla ollut liikenteessä melkoisen aineissa, mitään ei muistanut, mutta aamulla huomasi sitten, että oli päässyt käymään ns. isompi vahinko, eli oli tullut paskat housuun. Aamulla oli sitten kiire jonnekin ja meinasi kuitenkin pesaista housut ensin, jotta saisi ne vaikka illalla jo jalkaan. Meni kylppäriin housujen kanssa ja alkoi väännellä suihkun hanoja. Mitään ei tapahtunut. Väänteli aikansa, kunnes tajusi, että vettä ei tosiaan tule. Paiskasi housut lattialle ja lähti kiireellä menoihinsa kaupungille. Jossain vaiheessa jonkun tunnin kuluttua sitten soitti isännöitsijä: "Täällä olis pieni vesivahinko...". Kävi ilmi, että vesi oli ollut aamulla hetken aikaa poikki jonkun pienen putkikorjaustyön takia, ja kun mies oli väännellyt hanoja ne olivat jääneet auki ja vielä täysille. Lattialle paiskatut farkut taas olivat sopivasti osuneet lattiakaivon päälle, ja etenkin kastuttuaan tukkivat sen tehokkaasti. Meni muistaakseni kellaria myöten uusiksi, ja asunto oli sentään toisessa kerroksessa. Sen kuulin, että taloyhtiön vakuutusyhtiö oli haastanut tämänkin kaverin oikeuteen, mutta lopputuloksesta en tiedä. Kalliiksi tuli tämä kakki joka tapauksessa.

  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot

    Asiaa ja asiattomuuksia kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.

  • Tagipilvi