Olipa kerran citysusi. Citysusi oli asunut koko ikänsä kaupungissa, jo aivan pikku pennusta lähtien. Kaupungissa se oli käynyt koulunsa, mennyt töihin, perustanut perheen, ja nyt sillä oli susivaimo ja kaksi suloista sudenpentua. Susiperhe oli asunut rivitalossa kaupungin eräällä asuinalueella, mutta nyt citysusi oli ostanut vanhan rintamamiestalon maalta.

Taloa oli remontoitu keväästä lähtien, pääasiassa omin voimin. Citysusi oli opetellut käyttämään monia työkaluja, ja nyt se suoriutui jo erinomaisesti sahaamisesta ja naulaamisesta. Putki- ja sähkötyöt se oli teettänyt ammattilaisilla, mutta muuten se oli pyrkinyt säästämään ja tekemään itse. Alkusyksyyn mennessä citysusi olikin saanut sisätilat kuntoon, ja perhe alkoi pikkuhiljaa muuttamaan taloon. Citysusi itse teki vielä ulkona viimeistelytöitä. Talo oli saanut pintaansa kauniin keltaisen maalin, ja sokkelin citysusi oli päättänyt myös maalata. Sokkelissa oli kuitenkin pari lohkeamaa, ja ne citysusi päätti muurata umpeen. Samalla muuraantuivat kiinni näppärästi myös sokkelissa olevat aukot, joita joku oli nimittänyt kissanluukuiksi. Eihän citysuden perheessä mitään kissanluukkuja tarvittu, kun ei kissaakaan ole eikä tule. Muurauksien jälkeen citysusi viimeisteli sokkelin maalauksella, ja hienohan siitä tuli.

Susien muutto sujui hienosti, ja susiperhe viihtyi uudessa kodissaan mainiosti. Syksy oli lämmin pitkälle syyskuulle, mutta lopulta ilmat alkoivat viiletä. Citysusi marssi pannuhuoneeseen, ja käynnisti öljypolttimen kuten edellinen asukas oli opettanut. Pari napin painallusta, ja poltin alkoi hurisemaan. Kohta lämpenivät patteritkin. Tyytyväisenä citysusi istahti sohvalle lämpimän patterin viereen, ja ihmetteli mielessään niitä, jotka valittavat omakotiasumisen hankaluutta. Muutaman viikon kuluttua citysusi koki kuitenkin yllätyksen: töistä tullessa talossa olikin kylmä. Citysusi säntäsi pannuhuoneeseen, ja paineli kaikkia nappeja, mutta poltin ei inahtanutkaan. Onneksi päivystävä huoltomies ehti vielä samana päivänä paikalle. Nopean tutkailun jälkeen huoltomies jätti suuren laskun ja kehotuksen tilata öljyä ajoissa. Citysutta nolotti. Se oli tosiaan alkuinnostuksen vallassa unohtanut, että öljysäiliötä täytyy täyttääkin välillä. Niinpä se tilasi pikapikaa suurella hinnalla öljyä sieltä, joka sen nopeimmin pystyi toimittamaan.

Talvi oli kylmä, mutta onneksi citysuden talo oli lämmin. Kunnes eräänä lumimyrskyisenä perjantai-iltana sähköt katkesivat. Pennut hätääntyivät, samoin susivaimo. Citysusi alkoi epätoivon vimmalla pimeässä koluamaan jotain valonlähdettä. Sillä oli taskulamppu jossain, mutta sen löytyminen vei aikansa. Lopulta pieni tuike valaisi pimeää taloa. Kynttilöitä susiperheellä ei ollut, sillä susivaimoa kauhistutti ajatus pennuista ja kynttilöistä. Tulisijat oli purettu remontin yhteydessä, jotta taloon saataisiin lisää avaruutta. Vanha puuliesikin oli viety romunkeräykseen. Vesipumppu ei tietenkään toiminut ilman sähköä, ja soitto poltinhuoltajalle varmisti, että öljylämmityksenkään on turha odottaa toimivan ilman sähköä. Citysusi olisi soittanut sähköyhtiöön, mutta sillä ei ollut pienintäkään muistikuvaa siitä, kuka sille sähköä toimittaa. Niinpä susi joutui pakkaamaan perheensä autoon ja ajamaan mummolaan. Sähköt palasivat seuraavana päivänä, ja onneksi citysuden talosta ei hajonnut vesiputkia tai muutakaan.

Meni parisen vuotta, ja susiperhe alkoi sopeutumaan maalla asumiseen paremmin. Vahingosta viisastuneena he teettivät olohuoneeseen takkaleivinuunin, ja varasivat taskulamppuja ja kynttilöitä eteiseen hyllylle. Pennutkin sopeutuivat siihen, että sähköt saattoivat yhtäkkiä katketa. Enää se ei aiheuttanut paniikkia, koska lämpöä ja valoa löytyi kuitenkin. Mutta eräänä talvisena päivänä öljypoltin oli taas pysähtynyt. Citysusi viritti takkaan tulen, ja alkoi soittelemaan huoltomiestä. Tällä kertaa se tiesi, että öljyä on säiliössä, joten polttimessa oli pakko olla vikaa. Huoltomies avasi kattilan luukun, ja kysyi citysudelta, että onko tämä ollut tietoinen siitä, että öljykattilaa täytyy välillä nuohotakin. Citysusi ei ollut moisesta kuullutkaan, ja huoltomies näytti kädestä pitäen, kuinka nuohous tehdään. Poltin hurahti taas nuohouksen jälkeen iloisesti käyntiin, ja citysusi jäi nyrpeänä katselemaan suurta laskua huoltomiehen lähdettyä.

Vierähti vielä muutama vuosi. Citysusi oli mielestään jo kunnon maalainen ja oikea omakotiasuja. Mikään ei enää voisi tulla sille yllätyksenä. Viime ajat se oli ollut pentujen voinnista huolissaan, sillä nämä tuntuivat saaneen pitkäkestoisen flunssan. Ehkäpä sateinen kesä oli ollut siihen syynä. Joka tapauksessa citysusi oli päättänyt tapetoida alakerran huoneet uudestaan, koska vanhat tapetit repsottivat alapäistään todella pahasti. Se epäili itse laittaneensa ne aikoinaan huonosti. Tapetinpoiston yhteydessä citysusi kuitenkin koki ikävän yllätyksen: seinän lastulevyt olivat selvästi märkiä, ja niissä oli homepilkkuja. Citysusi lähetti välittömästi perheen mummolaan, ja tilasi asiantuntijan paikalle. Asiantuntija kierteli ja katseli, ja alkoi kyselemään rossipohjan tuuletusluukkujen perään. Nyt citysusi todella kauhistui. Nehän olivat siis ne kissanluukut, jotka se oli aikoinaan muurannut umpeen. Asiantuntija tilasi paikalle lisää asiantuntijoita, jotka purkivat rakenteita. Kosteus sekä sieni-ja homevauriot olivat nousseet eristemateriaaleissa jo yläpohjaan asti. Asiantuntija ehdotti talon lahjoittamista vapaapalokunnan harjoituskohteeksi.

Suivaantunut citysusi lähestyi talon myyjää, vakuutusyhtiötä ja lopulta kaupungin rakennusvirastoakin korvauksien toivossa, mutta mistään se ei tietenkään saanut mitään. Lopulta se myi talon tontin hinnalla, ja muutti takaisin kaupunkiin, uuteen kerrostaloon. Maalle sitä ei tämän jälkeen saanut edes käymään. Sen pituinen se.