Liikenteessä riittää valitettavan runsaasti niitä, jotka hyvällä, kuivalla kesäkelilläkin kihnuttavat alinopeutta ja vaikeuttavat samalla muiden liikkumista. Etenkin, kun niitä kihnuttajia usein osuu muutama peräkkäin, ja ne ajelevat toinen toisensa puskurissa kiinni, joten ohi päästäkseen pitää ohittaa koko rykelmä kerralla.

Mutta sitten iskee huonot ajokelit, lunta tulee vaakasuoraan, näkyvyys nolla, tienpinta liukas. Kihnuttajat kihnuttavat edelleen alinopeutta, mutta niin on nyt hyvä tehdäkin. Myös jokainen täysjärkinen sovittaa ajonopeutensa keliin ja olosuhteisiin sopivaksi. Mutta valitettavasti jokusia tanopäitä riittää, jotka kuvittelevat, että säällä kuin säällä se tien varressa nakottava punakeltainen tikkari osoittaa sen alimman nopeuden, jota vähintään pitää ajaa. Sitten roikutaan puskurissa ja vilkutellaan valoja, kun joku kehtaa ajaa lumimyrskyssä vaan kuuttakymppiä. Tanopää ei edes yleensä tajua ottaa sitä huomioon, että kyllähän siinä toisen perässä on helppo ajaa, sen kun vaan seuraa edellä menevää. Sen sijaan etummaisena ajava joutuu tirhustamaan, että missä se tie menee ja jännäämään, että koska tanopää tulee takaluukusta sisään. Jossain vaiheessa tanopää toki kyllästyy, ja tekee täysin järjettömän ohituksen. Lumi pöllyää, kun tanopää kiitää ohi. Yleensä tanopää paahtaa eteenpäin, kunnes jää taas hetkeksi jonkun muun järkevän taakse. Mutta joissain tapauksissa tanopää jääkin ohitettuaan sitten siihen eteen roikkumaan, kun -hupsista vaan- eihän täällä näekään mitään. 

Joten järki käteen, jotta päästään kaikki ehjänä kotiin, oli keli mikä tahansa.