Vakiovalitusvirsiin yleisönosastoilla kuuluu "Miksi nuoret eivät kunnioita vanhuksia". Valitetaan etuilevista, töykeistä, huonokäytöksistä nuorista. Osin varmasti tottakin, mutta monessa tapauksessa sen vanhuksen olisi myös syytä katsoa peiliin ja miettiä, että olisiko omassa käytöksessä kenties myös korjattavaa.

Itse osoitin "epäkunnioitusta" tänään erästä mummoa kohtaan. Olin jo jonottanut hyvän tovin jonon viimeisenä erääseen asiakaspalvelupisteeseen, kun viereeni tuli mummo seisomaan. Ihmettelin toki paikanvalintaa, jonon pää oli siis takanani, mutten kuitenkaan sanonut mitään, kunnes edellä olevan asiakkaan poistuttua palvelupisteestä tämä mummo yritti rynniä ohitseni. Totesin ihan kohteliaaseen sävyyn, että anteeksi vaan, mutta olin kyllä jonossa seuraavana. Mummon mukaan hän oli jonossa seuraavana, ja minä tulin jonoon sivusta. Siis siihen jonoon, jonka viimeisenä olin yksikseni pitkät tovit seisonut. Mainitsin tästä, ja mummo veti kovaäänisen marttyyrivaihteen päälle: "No mene sitten ensin kun niin kiireinen olet, kyllä minulla on aikaa odottaa". Todellakin menin ensin, ei tulisi mieleenkään antaa moisen vanhusterroristin etuilla, vaikkei minullakaan minnekään kiire ollut.

Laboratorioista olen myös kuullut useamman ihmisen sanovan, että ne ovat oikein mummoterroristien taivaita. Työssäkäyvälle monesti ainoa järkevä labrassakäyntiaika olisi heti aamusta labran auettua, jotta voi sitten siitä jatkaa töihin eikä tarvitse edestakaisin ajella. Vaan se on sitten ihan sama monenko aikaan menet sinne labran oven taakse odottamaan, että pääsisit ajoissa jonoon ja pois. Mummot nimittäin tulevat viime tipassa paikalle ja ovien auettua jyräävät alleen niin papat kuin muutkin odottajat saadakseen jonotusnumeron mahdollisimman nopeasti. Jos koitat jotain varovasti huomauttaa, niin vastauksena on tiuskaisu: "On tässä vähän kiire". Jaa niin kiire minne? Lähikaupan aulaan hakkaamaan eläkerahoja pajatsoon vissiin. Pankkiin, postiin ja muihinkin on eläkeläisten totta kai mentävä juuri ruokatunnin aikaan tai työajan päätyttyä, jotta ne työssäkäyvät eivät vaan ehtisi asioitaan hoitamaan. Pienellä ajattelulla se kokopäivätoimisesti joutilaana oleva eläkeläinen tajuaisi, että hän voi hoitaa asiansa silloin, kun pääosa muista ihmisistä on töissä. Vaan mitäpä tästä välittämään, kun on vanha niin saa tehdä mitä tahansa koska on vanha.

Korkeaa ikää on helppo käyttää lyömäaseena muita vastaan, mutta kannattaisi silti pysähtyä miettimään, että koska sitä käyttää ja miten sitä käyttää. On täysin ymmärrettävää, että vanhan jalat väsyvät helposti tai pitkään seisominen saattaa huimata. Silti pitäisi jaksaa edes sen peruskohteliaisuuden verran; etuilun sijaan voi vaikkapa kauniisti kysyä, että saisinko mennä ensin, kun en oikein jaksaisi pitkään seisoa. Ja vaikka se oma napa tuntuisi miten tärkeältä tahansa ja sinne bingoiltaankin olisi olevinaan kiire, niin kannattaisi muistaa, että niillä muillakin voi olla kiire ja jopa johonkin tärkeämpään, kuten nyt esimerkiksi töihin hoitamaan muita vanhuksia.